maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pitsikengät

Hyvin tylsän, sateisen ja tuulisen päivän innoittamana päätin tuhota aiemmin jo muokkaamani kengät ja tehdä niistä astetta ihanammat!

Tässä alkuasetelma, Erilaisilla helmillä ja korukivillä päällystetyt avokkaat.
Ei enää niin kivat, kuin juuri valmistuneena.


Ensimmäisenä rievoin kaikki bling-blingit pois, ja jäljelle jäi kengän perusmuoto, vaaleanruskeaa tekonahkaa. Naminami. Liimausten mukana lähti osittain myös pintaa pois, kuten vaaleista pilkuista kengän kärjessä voi päätellä.

 Seuraava askel oli pistää kuumaliimapistooli tulille, ja päälystää kenkä valkoisella, hieman kimaltavalla puuvillakankaalla. Mukana elastaania, joten sai hieman venytettyä sileämmäksi kengän pinnan päälle.
 Ylimääräiset kankaat pois saksilla ja katkoteräveitsellä, tuloksena valkoiset kangaspäälysteiset kengät.
Ei tämä tähän jää!
 Pitsiäkin löytyy!
Pitsillä sama juttu, kuin valkoisella kankaalla.
Levitä, aseta, liimaa, leikkaa. :)
 Tuloksena pitsikenkä.
Reunat ovat mielestäni epäsiistit, joten löytötavarakaapille, mars!
 Kaapista löytyi satiininauhaa.
Hmmm... Reunat kuntoon!
 Vaikka kukaan tuskin näkisi alasaumaa, niin päätän kiinnittää satiininauhan sekä ala-, että yläreunaan. Eipähän vaivaa omaa mieltäni.
Korot näyttävät haalistuneilta ja kuluneilta, sekä mielestäni liian vaaleanruskeilta.
Musta tussi käteen ja värjäämään korkoa tummemmaksi!
Vasemmalla värjäämätön korko.

Siistin myös kulumisen jälkiä kantalapuista katkoteräveitsellä.





Valmis!
Kengät saivat vielä taakse rusetin sekä pienen helmen.






Kuva yläpuolelta :)












Ja vielä kengät jalassa..
Nyt kun tulis vielä juhlia, missä näitä voi pitää!



Kommentoikaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti